maanantai 28. syyskuuta 2015

Ikkunoiden asennus

Odotettu ja vähän pelättykkin ikkunoiden asennuspäivä oli torstaina 24.9. Ikkunat saapuivat ehjinä perille edellisenä päivänä, jes! Purku oli ajoitettu melkein minuutilleen. Kaukokiidon auto oli paikalla klo 14.57 ja trukkikuski saapui purkamaan lastia klo 15.02. 

Isojen ikkunoiden asennus, jota jännitettiin eniten, sujui mallikkaasti. Aukkokoot oli kyllä tarkistettu useaan kertaan. Ikkunamyyjä kävi rakennuksella niitä mittaamassa heti kun olivat valmiita ja asentaja kävi vielä edellisenä viikonloppuna tekemässä tarkistusmittaukset. Muutamia säätöjä tehtiin vielä ennen asennusta. Kuten nostettiin makuuhuoneen sisäikkunan lähtötason korkeutta. Helpompi heilua imurin kanssa, kun ikkuna ei ala heti lattiapinnasta.

Asennusvaiheessa tuli silti kaksi yllätystä. Makuuhuoneen sisäikkuna oli liian leveä. Eli makuuhuoneeseen pitää tehdä kahden centin piilottamiseksi levytys. Lisäksi yksi aukko oli unohtunut kokonaan. Pääoven yläpuolelle oli suunniteltu ikkuna. Siinä sitä ei nyt ole. Hups! Olemme aloittaneet jo yläkerran terassin teon ja nyt voi olla ettei ikkuna enää mahdu paikkaansa.
Liukuovea ei puolestaan näy eikä kuulu! Harmittaa!!!! Kiitos Avekmet. Meidän kätevä timpuri nikkaroi aukon umpeen, että lämpö edes jotenkin pysyisi sisällä. Työmaalla kulkeminen on nyt hiukan haastavaa, kun joutuu koko talon ulkokautta kiertämään, jotta pääsee kellariin.
Lisäksi jätettiin kolme ulko-ovea asentamatta, niihin tulee raksa-ovet. Yritetään vähän säästellä niitä vahingoilta.

Positiivista on se, että ikkunat näyttävät hyvältä ja asennetut ovet tuntuvat tukevilta ja kevyiltä käyttää. Asentaja huomasi yhdessä ikkunassa mahdollisen silikoniongelman, niin ikkunayritys tekee meille pakkasten tultua vielä lämpökuvauksen ilmaiseksi.
Ikkunat toimitti sovitusti Fenglass, asennukset asiantuntevasti teki Wora ja liukuoven toimituksen sössi Avekmet. 

Ikkunoiden purkua.
Ensimmäisen ikkunan nosto talon toiselle puolelle.
Lentävä ikkuna.
Isot ruudut asennettuna.
Keittiön ikkuna.
Autotallin ikkunat asennettuna
Makuusuoneen sisäikkuna ja ranskalainen parvekkeenovi.
Yläkerran aulatilan ikkuna ja ovi terassille.
Olohuoneen ikkunat ja puuttuva liukuovi.
Olohuoneen ikkuna.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tontilla ja talolla on tapahtunut paljon. Facebook-sivuilla on talosta paljonkin kuvia sekä tekstiä. Käykääpä tykkäämässä sivusta https://www.facebook.com/villarotk0!


Tähän mennessä tapahtunutta

21.4.
Rakennuslupa jätettiin

19.5.
Erinäisten puoltavien ja kieltävien päätösten jälkeen rakennusvalvoja kävi tontilla ja antoi tässä vaiheessa luvan kaataa osan puista ja aloittaa maatyöt. Välitön soitto maanrakennusurakoitsijalle ja työt saadaan alkuun maanantaina! Aloitetaan varovasti merkittyjen puiden kaadolla ja maan kuorinnalla. Isompia töitä ei vielä kannata tehdä, kun ei ole ihan varmuutta perustamistavasta. Hyvä fiilis!

10.6.
Ensin kaadettiin vähän puita, että koneella mahtuu tontilla töitä tekemään ja sitten aloitettiin. Liitteenä kuvakooste, miltä tontilla näytti puiden kaadon jälkeen ja miten työt ovat edistyneet. Tänään räjäyteltiin vähän kalliota pois. Saimme vihdoin perustamistapalausunnon ja pääsemme etenemään rakennesuunnittelun kanssa sen osalta. Kunhan saamme kuvat perjantaina, voimme alkaa etsimään urakoitsijaa, jolla olisi aikaa vielä tänä kesänä tuohon monttuun talo muurata.





9.7.
Viime viikkojen aikana on valittu runkourakoitsijaksi Muurausliike P. Syrjänen ja tänään sovittiin sähköurakoinnista lähes naapurista löytyneen ATN Sähköurakointi Oy:n kanssa. Runkourakoitsija löytyi Weberin kautta. Projekti tullaan myös tekemään tiiviissä yhteistyössä Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy / Weberin kanssa. Lisäksi maaurakoitsija on saanut ensimmäisen vaiheen valmiiksi, suurkiitos Louhintaliike K. Jääskeläinen Oy:n Karille. Uskomattoman hyvää jälkeä ja tinkimätöntä laatua. Voimme suositella lämpimästi.
Sitten tämän päivän tapahtumiin:
Aamulla tontilla piipahti kunnan mittamiehet ja merkkasivat rakennuksen kulmat. Samaan aikaan saapui jo runkourakoitsijan anturamuottitarvikkeita jo aiemmin saapuneiden pilariharkkojen lisäksi.
Iltapäivällä kävin hakemassa Rexeliltä supermyyjä A.Lankiselta ulkomittauskeskuksen ja muut siihen liittyvät tilpehöörit. Suurkiitos yhteistyöstä myös Rexelille ja erityisesti supermyyjä Antille!
Ja heti kotimatkalle lähdettyäni soitti sähköurakoitsija, että: "Missä olet, asennetaanko keskus samoin tein?" Ja, niinhän me tehtiin! On muuten helppoa sähköasioissa nimien kanssa. Tarvikkeet myy Antti ja ne asentaa Antti.
Ensi viikon maanantaina lupasi runkourakoitsija aloittaa anturamuotituksen. Eletään jännittäviä aikoja, asiat alkavat konkretisoitumaan!


31.7.
Kahdessa viikossa on tapahtunut paljon kuten kuvasarjasta voi todeta. Sateet eivät ole menoa juurikaan haitanneet. Runko on noussut ensimmäiseen ontelotasoon asti, kellarilla on katto ja olohuoneella on lattia. Onteloiden asennus oli torstaina 30.7. ja onnekseni pääsin sitä seuraamaan. Oli jännää puuhaa! Tämä oli paljon odotettu virstanpylväs koska seuraavaksi salaojat asennetaan ja pääsemme täyttämään talon pihat. Kuvista voi katsoa kuinka hurjan syvällä tällä hetkellä olemme. Maan alle jää rakennusta noin neljä metriä. Täyttö helpottaa huomattavasti jatkorakentamista, kun saamme edes hiukan lisää tilaa rakennustarvikkeille. Nyt olemme saaneet lainata vastapäätä olevaa tyhjää tonttia missä ovat olleet Weberin harkot. Onneksi, muuten luottokuljettaja Suttinen olisi joutunut purkamaan harkot tielle. Urakoitsijalla on ollut hurja työ tarvikkeiden kuljettamisessa jyrkkää rinnettä alas. Hyvää työtä pojat! Iso kiitos myös naapureille kannustuksesta, ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä!



12.8.
Rotko ei ole enää rotko. Kellarikerros on melkein piilossa ja talo on saanut paljon täytettä ympärilleen. Meillä on kohta piha-alueita ja rakentaminen helpottuu huomattavasti. Pojat ovat aloittaneet myös toisen kerroksen rakentamisen ja talokin nousee vauhdilla!



24.8.
Pojat olivat asentaneet työmaakyltin arvoiselleen paikalle, tienpuoleiseen seinään. Viimeisetkin ulkoseinät on nyt täytetty betonimassalla ja varaston pohja valettu. Huomenna alkaa kattotuolien asennus. Sami on viikonlopun aikana asentanut koko kellarin lattialämmitysjärjestelmän insinöörimäisellä tarkkuudella. Hienoa työtä!!!


3.9.
Tänään oli tontilla väkeä... oli metallimies, peltimies, timpuri, lattianvalajat, rungonkasaajat, kattomies, kaasulaitoksen edustaja, vastaava mestari ja Sami. Kalustoa paikalla: autonosturi, betoniauto, pumppuauto ja noin 8 pakettiautoa. Meidän työmaa on kyllä aivan erilainen kuin Ismo Leikolan laulussa :)

16.9.
Me pähkäillään kellarissa IV-putkien kanssa ja Gasumin pojat liittää talon kaasujakeluun. Sundsbergin rannassa on todella hieno mahdollisuus saada kaasu näppärästi käyttöön kun putki kulkee talojen vierestä. Kaasuhella <3

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Rakenna ja Remontoi -messut 31.1.

Eilen vierailimme messuilla Vantaan Myyrmäessä. Paljon oli kävijöitä liikenteessä, parkkipaikallekkin joutui ihan jonottamaan. Myöskin esittelypisteissä kävi kuhina. Paikalla oli yrityksiä edustettuna laajalla skaalalla valmistaloista maalämpöön. Saatiin messuilta vastauksia kysymyksiimme ja löydettiin mahdollisia yhteistyökumppaneita. Oli erittäin hyödyllinen käynti!

Päällimmäisenä mielessä meillä oli talotekniikka. Yllätys olikin melkoinen, kun saimme yhdellä käynnillä hoidettua melkein kaiken! EKE Kotiautomaation yhteistyökumppanilta Heatco Oy:ltä löytyy kaikki tarvittavat laitteet sekä asennukset. Olimme jo aikaisemmin jutelleet EKE Kotiautomaation Jani Luukkosen kanssa ja päätyneet ohjauksessa EKE:n ratkaisuun. Nyt kävimme Heatcon edustajan Nestori Naukkarisen juttusilla ja tutustuimme osastolla heidän laitteistoihinsa. Kaikki laitteet ovat yhteensopivia EKE:n järjestelmän kanssa. Lähetän Nestorille maanantaina meidän talon luonnoskuvat ja hän laskee meille tarjouksen LVI-suunnittelusta sekä asennuksesta, IV-laitteistosta sekä asennuksesta ja keskuspölynimurin laitteistosta sekä asennuksesta. Mikäli hinnat ovat hyvät, niin arkkitehtimme Virpi Pääjärvi pääsee juttelemaan asioista suoraan LVI-suunnittelijoiden kanssa. Jes! Homma etenee.

Sähkösuunnitelman tekee EKE:n sähkömies, hän myös asentaa kotiautomaatio-järjestelmän. Hän on myös suoraan yhteydessä Heatcoon mikäli tarvetta ilmenee. Ihanaa kun ei amatöörinä tarvitse tätä palettia ohjata, vaan ammattilaiset puhuvat keskenään!



Kuvassa EKE:n messuosasto, kotiautomaation ohjauspaneeli, Flexit keskuspölynimuri ja lattialämmityksen jakotukki.

Katseltiin myöskin keittiöratkaisuja ja pöydästä nouseva liesituuletin on tällä hetkellä meidän ykkösratkaisu lieden viereen.  Saa nähdä löytyykö tiistaina Tukholman sisustusmessuilta parempia ratkaisuja.



Kuormalavoista tehty yrttiseinäke, metallinen pyöritettävä kansi pistorasian peitteeksi ja pöydästä nouseva liesituuletin.  



perjantai 16. tammikuuta 2015

Alkusanat

Tätä blogia kirjoittelee avopari, jotka ovat päättäneet aloittaa parisuhdetestin, eli oman talon rakentamisen. Perheeseen kuluu 9-vuotias tyttö sekä kaksi karvaista kaveria. Oman talon rakentaminen on ollut jo pitkään molempien haaveena. Ajatus sai siivet, kun ihastuimme syksyllä 2014 Kirkkonummen Sundsbergin alueeseen. Onneksemme Sundsbergin rannan alueelta löytyi vielä aivan ihana vapaana oleva tontti. Tuumasta toimeen, teimme tonttiin alustavan varauksen. Oman asuntomme myynti kävi nopeasti, se ostettiin jo ennen kuin saimme sen julkisesti myyntiin. Emme olleet odottaneet näin nopeata toimintaa vaan valmistuneet lähinnä pitkään myyntiaikaan. Nopeasti siis vuokra-asunnon etsintään, onneksemme löysimmekin vapaan asunnon Sundbergista. Teimme 18.12.2015 tonttikaupat EKE-Rakennuksen kanssa ja  joulun alla muutettiin uuteen asuntoon sekä siivottiin vanhaa. Näissä touhuissa pyhät sujuivatkin todella mukavasti. Nyt on lapsi aloittanut Kartanonrannan koulussa ja ensimmäiset viikot ovat sujuneet todella hyvin. Kiitos koko luokalle joka on ottanut hänet erittäin hyvin vastaan! Edellisessä asuinpaikassa koulun jälkeen leikkikaverit olivat vähissä kun asuinpaikkojen välinen matka oli sen verran suuri. Tätä huolta ei Sundsbergissa ole, kun kaikki kaverit asuvat samassa kylässä aivan lähekkäin.

Rakennusprojektiakin olemme ehtineet hieman suunnitella. Jo ennen tonttikauppaa valitsimme arkkitehdiksi Virpi Pääjärven (http://www.arktika.fi) sekä saimme häneltä ensimmäiset raaka-luonnos kuvat.  Näin varmistimme, että hieman haasteelliselle rinnetontille pystyisimme rakentamaan toiveidemme mukaisen kivitalon. Suurinta päänvaivaa aiheutti haluamamme autotallitila. Nyt olemme saaneet L1-vaiheen kuvat sekä olemme ne kommentoineet, olemme valinneet kotiautomaatioratkaisun (http://www.eke.fi/liiketoiminta/kotiautomaatio), pohjatutkimuslausunto on saatu, vastaava mestari valittu, pankkeja kilpailutettu (ei valittu), rakennesuunnittelijoita kilpailutettu (ei valittu), sisustussuunnitelijoita kilpailutettu (ei valittu), ikkuna- ja ovitoimittajia kilpailutettu (ei valittu), rungon pystytyksestä selvitelty hintatasoa, budjettiarviota tehty ja kauhisteltu loppusummaa -> suunnitelmia muutettu. 

Matka on siis ihan alussa. Tervetuloa mukaan seuraamaan projektiamme!

Kuvia Sundsbergin rannasta syksyllä 2014

Kuva Sundsbergin rannasta kävelytieltä
                                                


Kuva rannasta metsän puolelta


Sisääntulo Vapaaherrankaarelle kuva vasemmalta puolelta



Viereinen rakentamaton tontti