lauantai 27. helmikuuta 2016

Tammikuu 2016

Talven tunnelmia


3.12. Joululomat ohi ja touhut raksalla jatkuvat. Tänään roilottiin ja siivottiin yläkerta sekä kellarista yksi huone. Upea talvisää ulkona ja jäällä näkyi jo ulkoilijoita. Itse en sinne vielä uskaltaisi mennä, pakkaspäiviä ei vielä montaa takana. Keittiötoimittaja tulee perjantaina mittailemaan keittiötä ja liukuovikaappeja. Muutkin kiintokalustehankinnat pitäisi päättää. Hankalaa, kun hyviä vaihtoehtoja on paljon.

Sami roiloaa kytkimelle paikkaa



Merenpinta on jäässä


10.1. Talon stressitesti tehty. Pahimmillaan ulkona oli -26 astetta ja sisällä 4 astetta. Talo ei ollut ihan tiivis: raksaovet, pelti auki ja teknisentilan läpiviennit auki. Näitä asioita ei tullut sitten etukäteen mietittyä. Mikään ei mennyt jäähän ja kaikki toimi! Työmaalla tosin oli aika vilpoista touhuta, toppavaatteissakin. Tehtiin lisää roilouksia, valettiin niitä umpeen, siivottiin ja kannettiin tiiliä lämpenemään. Keittiötoimittaja kävi ja tehtiin tarkistusmittaukset. Huomenna alkaa takan teko. Lumi peittää pihan sotkut ja valaisee maiseman. Nyt on kaunista! Onnea on ihana naapuri, joka oli tehnyt lumityöt!! Kiitos Jenni!. (Sähkölasku tästä kuusta oli tähtitieteellinen)

Hieman on lämpötila noussut

Talvinen maisema olohuoneessa

Talvinen maisema terassilta


Tiilet sisälle lämpiämään


Talvirakentamisen iloja


Rakennustarvikkeiden esiin kaivamista

Terassin lumityöt


Loppuvuosi 2015

Raskasta ja pimeää

15.11. Viime viikko meni lattialämmitystä asentaessa ja saatiin myös olohuoneen liukuovet (vihdoin ja viimein!). Maanantaina lattiavalut keski- ja yläkerrokseen olivat valmiina. Kuvia en päässyt aikaisemmin ottamaan, kun illat ovat jo pilkkopimeitä. Keskiviikkona kunta tulee liittämään meidät vesijohtoverkkoon ja saadaan lämmitys päälle.












 19.11. Happiii, HAPII, hapi!!! Meillä on talossa toimiva lattialämmitysjärjestelmä ja se on nyt päällä. Kohta on torppa lämmin.

17.12. Pimeätä touhua! Nämä arki-iltojen pimeät puuhailut talolla ovat... niin kivoja!  Rakennusväsymystä ilmassa. Jaksaa, jaksaa! Onneksi Sami ja muut tekijät ovat olleet kaikesta pimeydestä ja väsymyksestä huolimatta tosi ahkeria! Talon kaikki hanakulmat ovat nyt paikoillaan, autotallin lattia on valettu, yläkerran sähkörasiat roilottu, IV-kanavia eristetty, kattojen alaslaskut tehty, polttopuita pinottu ja muuta sellaista. Putkarit kävivät koeponnistamassa käyttövesi- ja lämmitysputkiston. Jee, ei vuotoja! Saatiin heiltä ihan paras tuparilahja!! Pyöreä työmaavalo, joka ei heijastele ja osu kipeästi silmiin. Siinä on myös kaksi pistokepaikkaa. Loistokeksintö ja tuli niin tarpeeseen! Kiitos
Rappusilla paras työmaavalo ikinä, ei häikäse eikä aiheuta migreeniä.
Laattatoimitus saapui 23.12. Jumpattiin 4 200 kiloa laattoja autotalliin suojaan. Saimme toimittajalta hyvityksen hieman liian aikaisesta toimituksesta. Kiitos Pukkilan Anita Tahvanainen, huippupalvelua alusta loppuun! 
Tässä mustat laatat, jotka tulevat kellariin koossa 30x60 ja keskikerrokseen koossa 60x60.
Normiarki-ilta. Otsalamppu ja joko roilousta tai täyttöä.
Kirkkonummen Sundbergissa oli upea ilotulitusnäytös. Onnellista vuotta 2016!

Lokakuu 2015

Tapahtumia talolla

6.10. Saimme yläpohjaan eristeet

Tulkoon vaan silmitön talvi,
hyytyköön maa. Rakkauden riepuun me kietoudutaan.
Tulkoon vaan silmitön talvi, järjetön sää.
Meitä ei kylmetä routa ja jää.

 

18.10. Talkoilimme

Kiitoksia kaikille, olette 💖👍Saatiin takapiha siivottua, nyt kelpaa!

 




31.10. Kellarin putket ovat valmiita ja paineetkin pysyivät sisällä.

Meillä on ihan parhaat putkimiehet! Tänään Sami ja Jukka asentavat lattialämmitystä autotalliin. Ristokin tuli auttamaan. Minä olen taas siivonnut. Keskikerros on imuroitu ja nyt yläkerran kimpussa. Meidän uusi sähkömies on kanssa ihan huippu. Vauhdilla on tullut johtoa sinne ja tänne. Toivottavasti saadaan kohta taloon lämmöt päälle!





perjantai 26. helmikuuta 2016

Villa Rotkosta tulee älykoti

Sähkökaapista löytyvät Smarthome by EKE -moduulit mitkä automatisoivat talotekniikan. Halusimme aika kattavan paketin jolla voimme ohjata huonekohtaista lämmitystä, ilmanvaihtoa, valaistusta, turvaratkaisuja ja sähköjä. Lisäksi löytyy kattava valikoima mittauksia. Seuraamme sähkönkulutusta ja näemme esim. maalampöpumpun kulutuksen erikseen, lämpötiloja, veden kulutusta, ulkovalaisuutta ym.
 Sähkökaappiin oli jo kokoomavaiheessa laitettu EKEn palikat valmiiksi. Toiminnot on sitten asennusvaiheessa helppo kytkeä. Alla olevista kuvista selviää miltä osat näyttävät. 
Olemme jo tässä vaiheessa huomanneet kuinka vaikeaa maalämpöä on säätää. Onneksi asumisvaiheessa lämmitystä ohjataan automaattisesti huonelämpötilojen mukaan. Saadaan myös termostaatit pois seinijä rumentamasta! 





torstai 18. helmikuuta 2016

Talkooapua

Isä ja veli ovat olleet muutaman päivän talkoissa talolla. Iso kiitos!!! Nyt on sisäkatto yläkerran makuuhuoneissa ja kylpyhuoneessa valmis. Jee!!



sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ilmanvaihtoputkien eristelyä

Melkein viimeisiä ilmanvaihtoputkien eristämisiä, tuo musta kohta kaikkien johtojen vieressä. Iso kiitos Samille, että taisteli eristyksen paikalleen! Ei ollut ihan helpoin kohta. Suihkuhuoneen seinät ovat saaneet ensimmäisen pinnoitteensa. Huomenna pitäisi alkaa laatoitus mikäli tasoittaja saa hommansa valmiiksi. Sitten käytiin perjantaina katsomassa kokolattimattoja. Pitäisi löytää leffahuoneeseen halpa ja hyvä matto, mielellään aika tumma ellei jopa musta. Saa vinkata, jos tiedät mistä kannattaisi kysellä!